Lisätietoja
Jo 1800-luvulla Tri William Sutherland, joka alunperin keksi kraniaalisen osteopatian totesi, että kallon luut ovat elävää kudosta, jotka eivät olekaan täysin sulautuneet kiinni toisiinsa vaan sallivat muutamien millimetrien liikkeen. Samalla hän myös löysi selkäydinnesteen pulssimaisen liikkeen. 1970-luvulla Tri John Upledger teki laajan tutkimuksen kallon osteopatiasta ja kehitti kraniosakraalihoidon yksinkertaiseksi hoitomuodoksi.
On hyvin mahdollista että hevosen kallon luut ovat epätasapainossa - erityisesti jos hevonen on loukannut päänsä kaatuessaan tai kiskonut irti riimusta ("pull back"). Kallon saumat on hienovaraisesti suunniteltu sallimaan mikroskooppisen liikkeen, mutta samalla kuitenkin sulautumaan helposti toisiinsa. Kallon luut liittyvät siis toisiinsa mahdollistaen hyvin pienen liikkeen toisiinsa nähden. Mikä tahansa pienikin epätasapaino hevosen kallossa haittaa luiden, kudosten ja aivonesteiden normaalia liikkumista ja voi hankaloittaa hermoston toimintaa. Tämä voi näkyä erilaisina oireina, joita lisääntynyt kallonpaine aiheuttaa: päänsärkynä, epänormaaleina liikeratoina, jännityksinä tai käytöshäiriöinä. Kraniosakraalihoito on tehokas keino helpottaa tämäntyyppisiä vaivoja.
Kraniosakraaliterapia ei keskity pelkästään pään alueen käsittelyyn vaan ylettyy selkärangan ja kylkiluiden kautta lantioon, ristiluuhun ja kaikkialle elimistössä. Jos hevosella on esimerkiksi pään trauma se saattaa vastustella pään käsittelyä. Mutta koska kraniosakraalijärjestelmä yhdistää koko kehon, voidaan työskentely aloittaa lantion/ristiluun alueella ja näin saada vaikutusta koko elimistöön.
Hevosen lantion alueella on nähtävissä taidokas rakenne jossa lantion luut asettuvat yhteen ristiluun kanssa. Ristiluu "riippuu" lantion ja suoliluun välissä. Epätasapainot tällä alueella ovat yleisiä ja näitä voidaan menestyksekkäästi korjata kraniosakraaliterapialla.
Tämä suljettu järjestelmä ristiluun ja kallon välillä on siis hevosen kraniosakraaliterapian perusta. Hoidettaessa hevosen ristiluun aluetta tällä on vaikutusta myös pään alueelle tuoden helpotusta leukanivelen toimintaa, hengitykseen ja sydämen toimintaan. Vastavuoroisesti taas päätä ja kallon luustoa hoidettaessa tällä on vaikutusta biomekaniikkaan ja liikeratoihin.
Aivohermo nro V eli kolmoishermo (N.trigeminus) on suurin aivohermo joka leviää kolmena päähaarana pään alueelle. Puristuksessa oleva kolmoishermo saattaa olla yksi tärkeimpiä tekijöitä headshaking-syndroomassa.